a) Saamelaislasten perinteiset leikit ja leikkikalut

Lapset itse kekseliäästi löysivät ja tekivät itse leikkikalunsa. Entisaikojen lasten kekseliäisyyttä ja leikkejä kuvataan mukavasti Haldis Balton kirjassa Vulgot stoahkat. Entisajan lapset käyttivät lintujen ja muiden eläinten luita leikkikaluina. Ne kuivatettiin ja annettiin valkaistua auringossa ja niistä tehtiin pororaitoja ahkioineen. Vesilinnun kurkku oli hyvä pilli. Kalan suomut olivat mukamas munia ja ja kulleron keskustat taas linnunpesiä.

Saamelaismuseon haastattelema Inga Näkkäläjärvi, Inka-ahku, (90 vuotta) kertoi lapsuutensa leikeistä: " Käsityön tekeminen oli myös ihanaa leikkiä ja koparakeittoa syödessä lapsi ehkä saattoi siepata luita leikkeihinsä. Ei tarvinnut olla kaksinenkaan, kun siinä oli jo lehmä, poro tai lammas. Ennen leikkikaluksi kelpasi mikä vain sarvenpalanen, risut, kivet jne. Tytöt laittoivat jonkun rimssun ja niin oli nukke valmis. Joka päivä saattoi löytää uuden lelun, tai sama luuporo saattoi olla seuraavana päivänä lammaskin. Kyllä lapsi tietenkin muisti itselleen rakkaat lelut." (Laiti, Jenni & Nordberg, Aura, Projektityö Saamelaismuseolle 2001)

Tunnettu veneentekijämestari Jouni Laiti Utsjoelta kertoi, että hänellä jo lapsena oli tapana tehdä kaikille kylän lapsille veneet, joissa oli moottorit. Lapsena hän katseli, kuinka isä ja ukki tekivät ihmisille veneitä ja siitä alkoi itsekin tekemään. Alussa hän teki veneen itselleen, sitten veljelleen ja lopulta kaikille kylän pojille. Lopulta hänestä tulikin venepuuseppä.

Eniten lapset leikkivät luonnossa. Leikit oli sovitettu vuodenaikoihin. Esimerkiksi pälvien aikaan leikittiin "älä koske maahan" -leikkiä, syksyllä taas olivat keltaiset lehdet kultarahoja, kesällä saattoi heittää kivillä "voileipiä" jne. Usein lapset jäljittelivät ja käsittelivät luonnon dramaattisia ilmiöitä esim. kevättulvaa.

Leikit olivat erilaisia ari alueilla. Merenrannalla leikittiin kotiloilla ja ajopuun kappaleilla. Eri alueilla oli myös erilaisia kilpailuja. Kolttasaamelaiset pelasivat pelejä ja leikkivät ryhmäleikkejä, joissa olivat mukana aikuisetkin. Porosaamelaislapset vuorostaan "siidastelivat", leikkivät poropaimennusta jne.

Anta Pirak Jokkmokkista muistelee kirjassaan Jåhttee saamee viessoom oman lapsuusaikansa leikkejä ja leikkikaluja. Erityisen hauskaa oli leikkiä "kodastelua", jota leikittiin ulkosalla. Ensin piti tehdä leikkikota, jonne lapset itse sopivat. Äidiltä lainattiin astioita ja vähän ruokatarpeita. Leikissä yksi oli isä, toinen äiti ja kolmas renki ja tietysti piti olla myös koira. Äiti jäi kotaan syömään. Isä ja renki taas menivät kokoamaan poroja. Leikissä merkattiin vasoja, lypsettiin vaameja ja purtiin hirvaita. Sehän oli porosaamelaisten päivittäistä elämää.

Kuva: Yrjö Kokko

Asta Balto painottaa kirjassaan Sámi mánáid bajasgeassin leikin merkitystä mm. sosiaalistumisen kannalta ja sitä mikä on vanhempien ja muiden aikuisten merkitys, ja myös sitä, kuinka juuri luonnonkansat ovat ymmärtäneet, miten tärkeä osa kasvatusta leikki on. Asta Balto jatkaa ja painottaa, kuinka kirjallisuudessa näkyy se, että leikille on riittänyt aikaa ja tilaa. Leikkihetket opettivat ja varustivat aikuiselämään. Sen huomaa helposti, kun seuraa leikkiä ja sen sisältöä tarkemmin. Vanhemmat ovat myös eräällä tavoin yhteisössään "leikkimässä". Balto lainaa kirjassaan Samuli Paulaharjun kuvausta siitä, kuinka kolttasaamelaiset nikkaroivat leikkikaluja lapsilleen: Pieniä leikkiporoja, ahkioita ja mäenlaskupulkkia ja suopunkeja, joista he pitävät. Äidit ompelevat tyttölapsille pieniä pusseja, tuohirasioita ja leikkipienokaisia, pieniä puunpalasia, joille laitetaan vauvanvaatteet ja joita tuuditellaan pienissä kietkameissa (kietkam=kolttasaamelainen kätkyt t. komsio).

Kuva: Yrjö Kokko

Lopussa Balto painottaa sitä, kuinka lapsi leikin kautta vähitellen valmistautuu aikuisen elämään: "Lapsen täytyy oppia poroista ja merkkuusta, siis oppia ammatin vaatimia taitoja, onhan päämääränä valmistautuminen poronhoitajan elämään haastavassa erämaassa."