0000
Etusivu Projekti Ihmiset Esineistö Kartoitus Logo Seminaari  
Esineistö Arkeologia Uskonto Asuminen Elinkeinot Kulkuneuvot Vaatetus    


00
       
 

Esineet


Saamelaiset ovat Euroopan Unionin ainoa alkuperäiskansa. Saamelaisten perinteinen asuinalue kattaa laajan alueen Keski-Ruotsin ja -Norjan tuntureilta aina Kuolan niemimaalle. Nykyisin suuri määrä saamelaisia asuu perinteisen asuinalueen ulkopuolella. Saamen kieliperhe koostuu yhdeksästä toisistaan erilaisesta saamen kielestä, joiden sisällä on lukuisia murteita. Eniten puhujia on pohjoissaamella, osa saamen kielistä on jo kuollut sukupuuttoon.

Saamelaiset ja heidän esineellinen kulttuurinsa eroaa alueellisesti myös elinkeinoryhmien välillä. Suomen valtion alueella asuu alueella puhutun kielen mukaisesti nimettyjä pohjoissaamelaisia, joihin kuuluvat porosaamelaiset eli tunturisaamelaiset sekä Pohjois-Lapin kalastaja- ja maanviljelijäsaamelaiset. Itäsaamelaiseen kieliryhmään kuuluvat inarinsaamelaiset, joita on kutsuttu myös järvi- ja metsäsaamelaisiksi, ja kolttasaamelaiset, jotka asutettiin Inarin kunnan itäosiin Petsamon menetyksen jälkeen. Alueellisen jaon perusteella Suomen alueella puhutaan myös Enontekiön, Utsjoen, Inarin, Sodankylän ja Petsamon saamelaisista. Ohessa on muutamia esimerkkejä saamelaisten rikkaasta esineellisestä kulttuuriperinnöstä, lista on esimerkinomainen eikä sillä pyritä esineellisen kulttuuriperinnön täydelliseen kuvaamiseen.

 

 

 

 

 

 

 
   
   
 



Jan Gustavsson /Ájtte
 
Laukku ja neulakota, Ruotsi.