Villiyrtit

Saamelaiset ovat käyttäneet jonkin verran villiyrttejä ruoan maustamiseen ja teeaineena. Tenon alueella kasvavaa Tenon ajuruohoa eli Tenon timjamia on voinut kerätä Tenon hiekkaisilta rannoilta heinä-elokuussa. Sitä voi käyttää joko tuoreyrttinä tai kuivata nippuina talven varalle. Tenon timjamia voi käyttää kuten tavallista timjamia: liharuuissa, keitoissa ja juomien mausteena. Timjamiliemi tai -tee voi auttaa yskään ja suonenvetoon ja edistää ruuansulatusta. Saamelaiset kutsuvat Tenon timjamia myös ”hunajaruohoksi” (honnetrássi) sen voimakkaan tuoksun vuoksi.

Tenon-ajuruohoa

Tenon ajuruohoa

Toinen Tenon vesistöalueella ja Ruijan rannikolla luonnonvaraisena kasvava villiyrtti on ruoholaukka eli ruohosipuli (Allium schoenoprasum). Ruohosipulia voi käyttää tuoreena kalaruokiin esim. maustamaan lohikeittoa tai kalanmaksaa. Suolattujen turskanpäiden sisälle voi laittaa ruohosipulia ennen keittämistä.

Voikukan nuoria lehtiä voi keväisin syödä sellaisenaan salaatin tapaan. Lehtiä voi myös kuivata myös teeaineksiksi. Voikukan käyttö poistaa suolaa ja vettä kehossa, lisää ruokahalua ja maustaa rasvaisia ruokia. Lääkkeeksi se sopii kihtiin, virtsavaivoihin ja edistämään vatsan toimintaa.

yrtit-kodassa

Yrtit kodassa

Kasvit kasvitietokannassa