Tulia ja nuotioita on ollut käytössä monenlaisia niin polttopuun saatavuuden kuin tulisijankin vaatimusten mukaan. Tuliaineksina käytettiin monenlaisia puita, risuja ja oksia vuodenaikojen mukaan. Kesällä vesi kiehautettiin risutulilla, kun taas talvipakkasilla pidettiin parhaana koivutulia.
Kaikkia puita ja varpuja voi polttaa. Tuliaineksilla on erilaiset ominaisuudet ja siksi niiden polttokin tapahtuu säiden, ajan ja tarpeen mukaan. Kammissa tuli paloi avopiisissä, laavussa oli kivillä ympäröity tulisija ja ulos tehtiin ns. asentotulet. Kuiva kääpä piti tulen kytevänä. Tulen henki eli tulisijassa yön yli, kun hiillos peitettiin tuhkalla. Sateella tuli säilyi pökkelon sisällä.
Nainen sytyttää tulet kaminaan
Kartionmuotoisessa puupinossa (soahttu) puu säilyy lahoamatta jopa vuosien ajan. Pinon tulee kuitenkin olla kuivassa paikassa tievan päällä, muutoin puut vetävät vettä sisäänsä tyvestä. Makuulla olevat puut homehtuvat, kun vesi pääsee tuohen alle.
Koivupino
Tulesta sanottua:
”Tulesta ihminen saa kaverin, tuli hoivaa ihmistä. Yksinäiselle tuli on kumppani, jonka seurassa saattaa nautiskella paistetusta lihasta tai kalasta.”
”Utsjoella mäntyä ei polta enemmälti juuri kukaan. Koivu tuo enemmän lämpöä. Koivunoksat hakataan hienoksi ja laitetaan kuivien tuohien päälle. Risujen sytyttyä laitetaan isommat puut tuleen. Aikana, jolloin asuimme vielä korvakodissa, niissä ei saanut polttaa mäntytulia, jotta louteet eivät olisi nokeentuneet ja menneet pilalle.”
Sanastoa
pökkelö = pystyyn kuollut koivu, joka on sisältä lahonnut ja jota tuohi pitää koossa
tieva = ympäröivää maata, esim. jänkää, korkeammalle nouseva maa-alue tai rinne
