Kufitarneito ja saamelaispoika

Oli kerran saamelaispoika jutamassa porolauman kanssa tunturilla. Hän näki valkeita poroja ja kaksi kaunista neitoa taivaan rannalla. Poika oivalsi porojen kuuluvan maahisille ja päätti ottaa kauniimman tytön morsiamekseen. Hän piiloutui kiven taakse. Poika veti veitsen tupesta heittääkseen sen maahisten yli ja tehdäkseen ne näin tehottomiksi taikavoimistaan.

Lauma kulki niin läheltä poikaa, että hän ylettyi tarttumaan tyttöön. Tyttö alkoi itkeä. Poika sanoi tytölle, ettei aikonut päästää tätä enää vapaaksi vaan ottaisi hänet vaimokseen. Tyttö vastasi:

- Jos niin aiot, sinun täytyy leikata haava omaasi ja minun pikkusormeni päähän ja liittää haavat yhteen, jotta veremme sekaantuisivat. Silloin en enää voi kadota sinulta näkymättömäksi.

Poika teki kuten tyttö käski. Sitten he menivät pojan kodalle. Tyttö tahtoi papin luo ensin kastettavaksi ja sitten vihille. He tekivät niin.

Oli kulunut jo vuosia siitä kun he olivat tavanneet toisensa. Nyt he olivat taas tunturilla, mutta yhdessä miehenä ja vaimona. Oli syksy. He näkivät erään takkupartaisen ukon paimentavan porolaumaa ja kävelevän edestakaisin lauman jälkiosan läpi. Nainen tunnisti ukon isäkseen. Nainen piiloutui ja sanoi miehelleen:

- Kun isäni lähtee kävelemään, seuraa häntä. Ja kun isäni kysyy jotakin, älä puhu sanaakaan ennen kuin hän kolmannen kerran kysyy. Kun hän sen jälkeen osoittaa kädellään johonkin, katso vain siihen suuntaan. Me saamme kaikki porot, mitä siellä on. Mutta jos katsot muualle, emme saa mitään.

Mies meni ukon luokse ja teki niin kuin nainen oli käskenyt. Sen jälkeen nainenkin tuli ukon luo ja lauma jakaantui heti kahtia. Jälkiosa jäi heille lahjaksi naisen isältä. Ukko meni etuosan kanssa näkymättömiin. Miehestä tuli äärettömän rikas. Hänen laumaansa ilmestyi vielä jälkeenkin päin poroja. Nekin olivat ukon lahja ihmiseksi tulleelle tyttärelleen.

Tarina peräisin on Kustannus-Puntsin 2002 julkaisemasta Nina Haikon ja Minna Lämsän toimittamasta ja kuvittamasta Pienestä maahiskirjasta. Kirjan tarinat on koottu SKS:n arkistosta. Tarinan on merkinnyt muistiin Pedar Jalvi Utsjoelta vuonna 1913.