RUOKAPERINNE

Inarinsaamelainen ruokaperinne perustuu luontaistalouteen: kalaan, riistaan ja luonnonmarjoihin. Inarinsaamelaiset ruokaperinteet vaihtelevat kylittäin ja alueittain suurestikin. Allaoleva teksti perustuu Nellimin seudulla tehtyihin haastatteluihin.

Inarinsaamelaiset harjoittivat poro- ja karjataloutta sekä kasvattivat naurista ja perunaa. Muut tärkeät ruokatarvikkeet haettiin pääasiassa Norjan Reisivuonosta. Vaihtotavaraksi vietiin poronpaistia, -lapaa ja selkäkaraa sekä poronjuustoa, joka oli arvostettua kauppatavaraa. Vaihdettiin myös erilaisia turkiksia, porontaljoja ja -karvoja, suolakalaa, hilloja, riekkoja, poronsarvia sekä kenkäheinääkin. Kotiin tuotavaksi kaaristettiin ahkioon jauhoja, ryynejä, sokeria, suolaa, kahvia, kalanrasvaa, margariinia, turskaa ja muuta merikalaa. Tuliaiseksi makeannälkään ostettiin rinkeleitä, räätileipää, rusinoita sekä siirappia. Lapsille tuotiin erityisesti makeisia ja keksejä.

Vuorokauden rytmiä

Aamulla juotiin kahvia, otettiin voileipää, rieskaa, suolakalaa, lehmänjuustoa, kaura- ja riisipuuroakin. Päiväruoaksi suolakalan ja rieskan lisäksi lämmitettiin edellisen illan keittoa. Välipalana syötiin suolakalaa viilin ja marjojen kera. Iltaruokailu oli päivän aterioista monipuolisin. Pääruoaksi keitettiin tavallisesti kesällä keitto kalasta ja talvella lihasta.

”Kummitäti leipoi kummilapselleen joululahjaksi pullapitkon tai ruisleivän”

Inarinsaamelaisille on ollut joulu vuoden tärkein juhla. Siihen valmistauduttiin jo syyskesällä, jolloin valittiin parhaat palat juhlapyhien ruoka-aineiksi. Varattiin poronkontit ja –paistit sekä isot juustot ja ruisleipää. Joulukalat pyydettiin vasta joulukuun alussa ”joulukalajärvestä” - sieltä, missä oli myöhäinen kutu. Suurin ja lihavin taimen pääsi joulupöytään.

Aattona lämmitettiin piisin loisteessa kokonainen poronjuusto ja haettiin pala jäädytettyä poronmaitoa eli ”lasten jäätelöä”. Illalla syötiin komea, keitetty kala tai kalasoppaa. Joulupäivän iltana tarjottiin juhlaruoaksi koparasoppaa ja syötiin luuydintä. Käristystä valmistivat ne, joilla sattui olemaan poronpaistia. Herkuteltiin myös juustokahvilla sekä hilla- ja mustikkapiirakoilla.

"Eväslaukkua pakattiin useasti"

Kirkkomatkalle otettiin mukaan aina hyvät eväät, mutta kotiin jääville jätettiin kuitenkin parhaimmat juhlaherkut. Kesällä pakattiin veneenkeulaan perunoita, nauriita, kuivalihaa, poron- sekä lehmänjuustoja ja päällimmäisinä keikkuivat kapakalakimput. Talvella oli lihaa, käristystä varten vatsa- tai munuaiskuuta, suolakalaa, leipää ja voita.

Kesäaika vaati emännältä paljon, piti saada vaikkapa suuri heinäntekoväki kylläiseksi. Heinänteko-evästelyyn oli varauduttu monin tavoin: leivottiin ja kuivattiin leipää ja ehkä pullaakin. Mukaan otettiin viiliä, voita, kuivalihaa, josta valmistettiin keittoa ja suolaamatonta kuivakuuta paistettiin tikunnokassa leivän särpimeksi. Kuivattua verileipää keitettiin maidossa kampsupaistiksi, ja leivottiin rieskaa. Mikäli oltiin joen tai järven rannalla, saatiin tuoretta kalaa, muutoin oli mukana kuivattuja nuotalla saatuja pikkukaloja. Rasvahöystövelli leivän kanssa oli hyvin vahvistava heinäntekoillallinen: sekoitettiin kuivakuuta, ryyniä, suolaa ja vettä. Juomana oli maitoa, piimää ja marjakeittoa keitettiin aina, kun se oli mahdollista.

"Kalaa melkeinpä päivittäin"

Kalaa suolattiin, kuivattiin, jäädytettiin ja hapatettiin. Jäädytetyt, suolistamattomat kapulakalat säilyivät lumikinoksessa. Suolakalat suolattiin karkealla suolalla puuastioihin, joita säilytettiin maakuopassa tai hetteessä. Suolakala on ollut inarinsaamelaisen ympärivuotinen ruokalaji. Sen lisukkeeksi raastettiin naurista - joka oli lapsille mieluisaa - taikka voideltiin leivänpalanen norjalaisella siirapilla.
Hapankala eli kesääntynyt kala valmistui miedosti suolatusta kalasta joskus tahtomattakin, mutta varsinaisesti hapankalaa tehtiin ruisjauhojen avulla. Parasta hapankalaa sanottiin tulleen hyvänkokoisista ahvenista
Keväällä ”ennen kärpäsiä” kuivattiin isoja haukia: ne halkaistiin selkäpuolelta ja pingotettiin tikuilla leveäksi ja suolattiin kuten kuivattava liha. Alkukesällä saatuja pikkukaloja kuivattiin järven päälle tai pikkusaariin rakennetuissa kalankuivatuslaatikoissa. Kuivakalat säilytettiin säkeissä tai tuohiastioissa aitan orrella.

Kalanmätiä suolattiin sekä siitä keitettiin mätiterniä. Kalanmaksat, erityisesti mateen, sekä siianmaksat paahdettiin tai keitettiin.
Kalaruokia valmistettiin keittäen ja paistaen avotulella, pannulla ja uunipellillä. Kala kuten kaikki muutkin ruoka-aineet hyödynnettiin tarkasti: kalanpäät sekä ison hauen ja siian suolet syötiin herkkupaloina. Keitoksen päälle irronnut suolirasva kerättiin talteen.

Takaisin ylös

Poro hyödynnettiin kokonaan

Poronveri otettiin tarkasti talteen. Heti teurastuksen jälkeen keitettiin selkälihaa ja kieli, sitä odotellessa paistettiin maksaa tikunnokassa. Myös verimakkaroita ja pääsylttyä valmistettiin heti.

Poronlihaa jäädytettiin, kuivattiin ja suolattiin. Riutulan talouskoulussa opittiin umpioimaan ja evakkovuosien jälkeen keitettiin aladobia.
Poro kuivattiin lähes kokonaan, vain vahvimmat luiset osat jätettiin keittolihoiksi. Paistit ja lavat otettiin luuttomaksi. Kuivalihaa tehtiin erittäinkin paistista, mutta nuotion loimussa paahdettu lihavan pailakan kylki oli parasta herkkua. Hyvää matkaevästä saatiin, kun poronvatsa- ja suolirasvat säilöttiin lampaan- tai poronpötsin sisään. Makkarasuolet säilytettiin ilmalla täytettyinä. Veri jäädytettiin poronvatsalaukkuun, josta tarvittaessa lohkaistiin palanen.

Riista-aitat täytettiin syksyisin. Hirven-, lampaan- ja lehmänlihaa käytettiin samaan tapaan kuin poronlihaa.

”Lehmätaloissa käytiin syömässä viiliä”

Lehmä tai useampi on kalastuksen ohella turvannut monen inarinsaamelaisen perheen ruokataloutta. Lehmänmaitoa hapatettiin viiliksi ja piimäksi sekä kirnuttiin voita. Puiset maitoastiat ja kalapytyt desinfioitiin katajavesihauteella. Inarinsaamelaiset valmistivat juustoa lehmän-, lampaan- ja poronmaidosta: maito juoksutettiin poron juoksutusmahan tai vasikan makon avulla. Poroja lypsettiin vain syksyllä paimennuspaikalla, siellä valmistettiin juustotkin. Poronmaitoa jäädytettiin talvivaraksi lampaan- tai vasanvatsalaukkuun: kahviin, ”jäätelöksi lapsille” ja tutimaidoksi.

Uuttuja eli pesimäpönttöjä ei tyhjennetty kokonaan

Varsinkin Inarijärven saaret olivat otollisia keräilypaikkoja. Kerättiin sotkan, telkän ja koskelon munia, kuikanmunia ei kelpuutettu ruoaksi. Munia säilöttiin karkeaan suolaan lyhyeksi aikaa. Niitä keitettiin ja syötiin suolan kanssa, tehtiin munaterniä, paistettiin lettuja ja munakakkua.

Marjoja ympäri vuoden

Marja-astioita, nauriita ja perunoita peitettiin talveksi kuoppaan, joka avattiin vasta keväällä. Hilla, mustikka, puolukka, kaarnikka eli variksenmarja ja juolukka kuuluivat ruokapöytään kesä-aikana. Viilin ja puuron höystönä niitä syötiin runsaasti.

Marjoja säilöttiin myös talvivaraksi: mustikoita kuivattiin vatsalääkkeeksi, jäätyneitä kaarnikoita säästettiin kevääksi, jolloin niitä ripoteltiin jäisinä keittoihin. Hillat säilöttiin puu-astioihin: marjojen päälle kaadettiin sokeria niin, että marjat upposivat marjamahlaan reunoja myöten. Mustikat survottiin ja keitettiin pulloihin. Puolukat survottiin. Hillapytyt ja mustikkapullot säilytettiin maakellarissa tai hetteen päälle rakennetussa kellarissa.

Pettua arvostettiin terveysruokana

Monen Inarijärven saaren nimi viittaa pettuun, kuten esimerkiksi Makea Petäjäsaari. Petun käyttö onkin ollut varsin monipuolista. Sanottiin, että ellei ollut pettua, niin laitetaan korvikkeeksi kauraryyniä. Varsinainen petunteko-aika oli alkukesä nila-aikaan. Irrotetut levyt kuivattiin, paahdettiin ja murskattiin surveiksi, mutta sitä syötiin paljon myös tuoreena. Talvellakin saatettiin tuoda pölkky sisälle, josta pettua nilottiin. Pettua nautittiin marjojen kanssa, lisättiin leipä- ja rieskataikinaan ja sekoitettiin ruisjauhojen kanssa hyvään kalan- tai lihankeittoliemeen pettuvelliksi, jota syötiin iltaruoan jälkeen.

Koivunmahlaa on kerätty pystypuusta, mutta myös kantoon koverretusta syvennyksestä, josta oli talvella kaadettu koivu. Mahlaa juotiin ruokajuomana, siitä keitettiin velliä ja maukasta kahvia.

Maittava ja nopeatekoinen piisikakku eli rieska

Useimmissa talvi-asunnoissa oli leivinuuni ja piisi. Suuremmissa taloissa oli oikein paakaritupa. Kesäpaikoilla ja myös ympärivuotisilla asunnoilla oli ulkouuni ja -liesi sekä pöytä ja penkit ulkoruokailua varten. Piisikakku paistettiin joko laattakiven, rei’itetyn pellin päällä tai rautalangasta kudotussa verkossa. Kakkuja leivottiin eri aineksista: ruis- eli lapinkakku, aivo-, mäti- ja munakakku, veri-petturieska ja perunarieska.

Ritva Kytölä

Takaisin ylös