siida


Kalapyttyjä kuljetetaan moottoriveneellä Inarin kauppaan edelleen myytäviksi. Kuvassa Einari ja Eenok Seurujärvi, Uula Saijets ja Vilho Seurujärvi. Siida Pentti Kärkkäisen arkisto.

LEIKIT

 

Inarinsaamelaisten leikit perustuivat luontoon ja saatavilla oleviin materiaaleihin. Harvan asutuksen vuoksi useita osallistujia vaativia seuraleikkejä oli vähemmän kuin siellä, missä väkeä oli taajemmin. Lähimpään naapuriin saattoi olla matkaa viisi tai kymmenen kilometriä. Leikkeihin on saatu ulkoa päin vaikutteita, ja varsinkin myöhempänä aikana koulussa opittiin yleismaailmallisia leikkejä.

Luonnon parissa eläminen antoi mahdollisuuksia eri leikkeihin. Kiipeily, mäenlasku, juokseminen, hyppiminen, piilosillaolo, lumisota ja lumi- ja leikkikotien teko olivat luonnollisia ja helposti toteutettavia.

Leikeissä otetaan mallia aikuisten elämästä ja samalla ne valmentavat lapsia elinkeinoihin. Tällaisia ovat suopunginheitto, jousipyssyllä ampuminen ja vaikkapa sopulien valjastaminen ajokkaiksi. Pyydystettiin rantarautusia, suolistettiin ne ja suolattiin hiekalla.

Hyvä suopunginheittäjä sai arvostusta aikuisten maailmassa. Myös lapset heittelivät suopungilla milloin sarvia, milloin toisia lapsia. Eräs suopunkileikki oli sellainen, että leikkijä lähti suksilla ilman sauvoja reitille, jossa eteni siten, että heitti suopungin kantoon, aidantolppaan tms. ja veti itsensä sen luo, irrotti suopungin ja etsi seuraavan heittokohdan. Reitti piti valita niin, ettei jäänyt umpikujaan.

Pojat ovat aina heitelleet kiviä. Oli tarkkuusheittoa tai kilpailua siitä, kuka heittää kauimmaksi. Lingolla sai kiven lentämään vielä kauemmaksi. Linko oli vain päästä halkaistu keppi. Sen halkeamaan pantiin kivi, joka sinkoutui heitettäessä. Toinen tyyppi oli mutkalla oleva nahka, johon kivi pantiin. Heitettäessä toinen pää irrotettiin.

Inarilaiset ovat harrastaneet painia, mutta ei mitään muuta otteluleikkejä. Paini ei ollut mitään kreikkalais-roomalaista, vaan enimmäkseen sylipainia.

Tirppa on leikki, jossa leikkivälineenä on jokin puusta tehty kapula, jota lyödään kepillä ja yritetään saada menemään tiettyyn kohteeseen.

Sorjompäddi on yksinaruinen keinu, joka on puunoksaan sidottu hihna.

Seuraleikkejä

T. I. Itkonen kirjoittaa eräistä heittoleikeistä. Yksi on lintusilla olo. Siinä yksi, heittää pallolla muita. Se, johon osuu, tekeytyy kuolleeksi. Tässä leikissä saattoi myös ampua puhaltamalla pikku kiven tai linnunsilmähelmen toisia kohti. Pyydystäjä vaani saalista, mutta jos lintu huomaa vaanijan se lähtee "lentoon" eikä sitä saa ampua.

Toinen leikki on nauriin heitto. Siinä liedellä olevan padan kummallakin puolen istuu kaksi henkilöä, jotka heittelevät nauriita vastakkain. Kun nämä sattuvat yhteen, ne putoavat pataan. Kypsät nauriit ottaa yksi henkilö padasta ja viskaa ne ilmaan. Kehen nauris sattuu, hän saa sen syödä.

Susi- ja poroleikissä yksi oli sutena, toiset poroina. Sitä eivät vanhemmat ennen vanhaan sallineet, kun se ennusti sutten tuloa.

Haukkasilla oltiin siten, että yksi lapsi on keskellä huonetta, toiset ympärillä. Haukka koettaa iskeä kiinni. Jos onnistuu, on saaliin ryhdyttävä haukan apuriksi ottamaan muita kiinni. Voidaa sopia myös turvapaikka.

Leikkikaluja

Poron sarvet ovat helposti saatavia poroja. Niitä saattoi ventää (pitää hihnassa) ja käydä ajoittain siirtämässä kuin poroja ikään. Poron takajalan polvilumpio eli kuálppihâš on leikkiporo, mutta se voi olla myös kelkkana. Poron varvasluut ovat ihmisiä. Leikkiporoiksi kelpaavat pikku kivet, kävyt ja kaarnanpalat. Kaarna- ja käpyporoille saa tikuista jalat. Myös puukapulasta voi tehdä poroja, joihin on vuoltu lastuina sarvet. Tuohesta leikataan seisaallaan pysyviä poroja.

Linnusta saatiin leikkikaluiksi rintaluu eli piksâ ja kaksihaarainen sarvien muotoinen luu, jotka voivat olla lehmiä tai poroja.

Puusta ja nahasta sai erilaisia nukkeja. Puu-ukoilla voi järjestää purossa uintikilpailun.

Hauen olkaluu heitetään lattialle sanoen: Ruŋk-runk, káránâs. Kost kulij kyessi puátá? (Runk-runk, korppi. Mistä päin vieras tulee?) Minne luun nokkamainen pää osoittaa, sieltä päin tulee vieras.

Helistin saatiin siten, että kanalinnun kupu eli vätti puhallettiin täyteen ilmaa. Kuvusta tuli kuin ilmapallo, ja tällöin sisällä olevia varvun- tai haonpalasia voi helistää.

Matti Morottaja


 

Kuva: Arja Hartikainen/Siida
Nukkemestari Nili-Ailin, Aili Mattuksen tekemiä nukkeja viime vuosisadan puolivälistä.

 

 

 

Aino Raition arkisto Siida
Nellimin koulun oppilaita välitunnilla.

 

 

 

Kuva: Sonja Linnala
Tämän päivän inarinsaamelaisia leikkejä.

 

 

 

Takaisin ylös

 


  © 2006 Sámi musea Siida & Anarâškielâ servi siida@samimuseum.fi