All Products >> Villiyrtit >>Väinönputki

Väinönputki

Angelica archangelica ssp. archangelica

Väinönputki, boska, on kaksi- tai kolmevuotinen kasvi, joka saattaa kasvaa jopa kaksimetriseksi. Kasvin kukkavartta on kutsuttu boskaksi ja lehtiä fádnuksi. Tutkijat kiinnittivät huomionsa saamelaisten väinönputken käyttöön jo satoja vuosia sitten. Ruotsalainen Carl von Linné kirjoitti 260 vuotta sitten kasvin nimityksistä seuraavaa: “Urtas, ensimmäisen vuoden juurakko, josta ei kasva vartta. Fatno, ensimmäisen vuoden kasvi. Botsk, toisen vuoden kasvi. Rasi, kuorittu varsi.”

Kasvin varsi täytyy kerätä juhannuksen jälkeen. Siitä syödään ainoastaan vaalea sisäosa. Kukinnan jälkeen väinönputken kukkavarsi kovettuu ja kasvi kuihtuu, eikä sitä enää voi tämän jälkeen poimia.Lapset pitivät kovasti väinönputkesta. Sitä kerättiin suuria määriä ja kuivattiin pilkottuna. Tuoreena sitä paahdettiin tulisijassa tai keitettiin sokerin kanssa. Paikoitellen sitä myös suolattiin ja haudutettiin kalanrasvassa tai voissa. Väinönputken lehtiä kerättiin kuivattavaksi, mutta niitä käytettiin myös tuoreena yrttinä mm. suolalohen kanssa. Väinönputken varsia ja lehtiä hienonnettiin ja sekoitettiin talvimaitoon. Maito säilytettiin poronvatsoissa, jotka ripustettiin kuivumaan tai puuastioissa, ankoissa, joita säilytettiin kylmissä lähteissä.

Väinönputken toinen alalaji, merenrannoilla kasvava meriputki (Angelica archangelica ssp. litoralis) ei kelpaa ravinnoksi eikä rohdoksi.